Tuleeko rahan ansaitseminen netissä vaikeammaksi vuosi vuodelta?
Rahan ansaitseminen netissä on helpompaa kuin koskaan ennen, sillä erilaisia mahdollisuuksia riittää. Koska mahdollisuuksia ansaita netissä opiskelijana, työttömänä, eläkeläisenä tai vaikka kotiäitinä riittää, on kilpailu kovaa. Jotta juuri sinun tuotteitasi ostettaisiin tai jotta juuri sinun blogisi saisi suuren suosion niin lukijoiden kuin mainostajienkin keskuudessa, tarvitaan sekä tuuria että taitoa. Ennen kaikkea tarvitaan sitoutumista – kova työ tuottaa aina hyviä tuloksia.
Erilaisia tapoja ansaita rahaa netissä ovat pelaaminen nettikasinoilla (valitse esimerkiksi Siirto talletus casino), maksetut kyselyt, tavaroiden/palveluiden myyminen, affiliate-tulojen hankkiminen somessa ja chat-operaattorina toiminen. Muitakin tapoja toki on, mutta nämä ovat yleisiä ja toimivia tapoja ansaita rahaa netissä. Mitään kultakaivoksia nämä eivät toki ole.
Nettikasinoilla voi voittaa isosti, mutta myös hävitä tuntuvasti
Nettikasinoilla pelaaminen on monelle hauskaa ajanvietettä silloin, kun työn alla ei ole mitään tärkeämpää. On myös heitä, keille netissä pelaaminen on muodostunut pakkomielteeksi, mutta merkittävä osa nettikasinoiden pelaajista pystyy pitämään peliharrastuksen kontrollissa.
Nettikasinoilla voi voittaa jopa kymmeniä miljoonia euroja, jos sijoittaa pennosiaan progressiivisiin jackpot-peleihin. Slotit ja esimerkiksi nettipokeri voivat poikia pienempiä voittoja. Ei kuitenkaan kannata ajatella voittaneensa tai varsinkaan tienanneensa juuri 1000 euroa, jos on edellisillä viikoilla kuluttanut rahaa pelaamiseen 1500 euroa. Voitto on voitto vasta sitten, kun voittosumma ylittää hävityt rahat. Tienaamisesta voidaan puhua vasta sitten, kun voittosumma on merkittävästi hävittyjä rahoja isompi, ja myös peleihin kulutetuille minuuteille saa katetta.
Nettikasinopelit ovat äärimmäisen epävarma ja riskialtis tapa tienata netissä, mutta on tunnustettava, että pelaamisella on myös itseisarvo. Pelaaminen on monelle rentouttavaa ja virkistävää toimintaa.
Maksetut kyselyt tuottavat vain pennosia

Vastaa mielipidekyselyyn ja tienaa – eikö kuulosta helpolta? Aikaisemmin palkkion (euron tai puolitoista) sai rahana PayPal-tilille, mutta nykyään monet mielipidekyselyitä tarjoavat firmat tarjoavat palkkioksi lahjakortteja. Lahjakortit rohkaisevat käyttämään lisää rahaa erilaisiin suoratoistopalveluihin, elektroniikkaliikkeisiin tai pikaruokaketjuihin, joten lopputulos voi olla negatiivinen. Mieti myös sitä, kannattaako käyttää 15 minuuttia kyselytutkimukseen, ja saada siitä 1,50 euroa (tuntipalkka on tuolloin 6 euroa, ja nämäkin tulot on lain mukaan ilmoitettava verottajalle).
Tavaroiden ja palveluiden myyminen vaatii aikaa
Jotta kuluttajat löytäisivät verkkokauppasi tai verkkosivut, joilla myyt palveluitasi, on sinun investoitava aikaa ja rahaa verkkonäkyvyyden saavuttamiseen. Et ole ensimmäinen, joka on keksinyt myydä villasukkia tai kotileivonnaisia netin kautta. Huomaa myös kaikki luvat ja rekisteröinnit – esimerkiksi leipurin on järjestettävä itselleen hygieniapassi sekä elintarvikehuoneistoksi soveltuva toimintatila. Verojen, kirjanpitokulujen, pankin palvelumaksujen, raaka-aineiden ja materiaalien sekä YEL-maksujen jälkeen tulos voi olla pitkään negatiivinen. Tee siis laskelmat huolella, jotta et ylläty ikävästi. Esimerkiksi valokuvien myyminen netissä voi tuottaa vain alle euron per kuva, ja copywriterin bruttopalkkio on pienimmillään noin 0,01€/sana.
Omia tavaroitaan voi myydä netissä useammalla tuhannella eurolla, ennen kuin toiminnasta pitää alkaa maksaa veroa. Facebookissa myyminen on parhaimmillaan huisin helppoa, mutta pahimmillaan se vaatii tuntikaupalla vaivannäköä valokuvaamisineen, tiedusteluihin vastaamisineen ja postituksen kanssa säätämisineen.
Affiliate-markkinointi on tätä päivää – ja kovasti kilpailtua
Voit mainostaa yrityksiä blogissasi, vlogissasi tai vaikka Instagram-tililläsi saaden siitä korvausta. Sinun on kuitenkin vakuutettava lukijasi siitä, että mainostettu tuote/palvelu on ostamisen arvoinen, sillä korvaus maksetaan usein vain tehdyistä ostoista.
Monet haaveilevat menestyneen bloggaajan urasta, joten kilpailu on kovaa. Hanki niin paljon koulutusta hakukoneoptimoinnista, valokuvaamisesta, kirjoittamisesta ja esimerkiksi itsensä johtamisesta kuin mahdollista. Tällä(kään) alalla ei riitä, että tekee paljon työtä – myös sillä on merkitystä, miten työnsä tekee. Ensimmäinen vuosi on todennäköisesti tappiollinen. Toisena vuonna voit saada joitain euroja blogin ylläpitokuluihin. Mediassa esille nostetut tuhansien eurojen kuukausitulot voivat olla todellisuutta ehkä vasta useiden vuosien päästä (jos silloinkaan).
Chat-operaattorille maksetaan viestiperusteisesti
Chat-operaattori keskustelee asiakkaiden kanssa. Asiakkaat maksavat joka viestistä, minkä he lähettävät. Viestin hinta voi olla esimerkiksi 1,5 euroa, ja chat-operaattori saa siitä esimerkiksi 0,15 euroa. Idea on usein se, että työntekijä eläytyy hänelle tarjotun naisen rooliin. Naisen kuvia löytyy netistä, ja ne houkuttelevat seurankipeitä miehiä ottamaan häneen yhteyttä. Työ on usein yöpainotteista, eivätkä pitkätkään työpäivät takaa kunnon tuloja.